EP. Mitä Puutin itsestään oikein luulee?

Juttelin tässä suomalaisten tuttavien kanssa, ja keskustelu alkoi kuten tavallisesti, "no, mitähän se Puutin luulee olevansa?"

Mitähän? Hän varmasti luulee olevansa maailman suurimman maan johtaja, jolla on hirveästi huolia sekä maan taloudesta että turvallisuudesta. Näin lyhyesti.

Hän ei varmasti ajattele gay-yhteisön mainos-, valistus- tai kulkueongelmia, ei Navalnyin rahaongelmia eikä enää Bulgarian kansantaloutta. Hän, kyllä, varmasti ajattelee Donbassin ihmisiä, jotka kuolee, haavoittuu ja kärsii Ukrainan armeijan raskaan tykistön tulituksissa.

Typeriä kysymyksiä.

Pietarin-kaupungin kokoisen maan kokeneet demokraattiset hallitsijat eivät saa mitään järkevää aikaan omaan kriisiin Suomessa, katsovat vain, kuin hieno hyvinvointivaltio hajoaa Euroopan käsiin, ja kysyvät, mitähän se Puutin oikein itsestään luulee? Ei hän luule mitään, hän tekee töitä, ettei näin enää kävisi Venäjälle, koska on jo käynyt kahdesti vuonna 1917 ja 1990-luvulla. (Puhumatta kahdesta kauheasta sodasta.)

 

Tietysti, hän ei ole mikään tavallinen heppu, vaikka yrittää näyttää siltä, vaan hyvin älykäs, lahjakas ja monipuolinen ihminen. Hän on hyvin koulutettu, hyvin lukenut, kokenut ja erittäin hyvin informoitu ihminen. Hän on myös luonnostaan hyvin ujo, kohtelias ja vieraanvarainen. Näin hänen vieraansa sanovat. Muistakaa myös, että hän on koulutukseltaan juristi, ja ammatiltaan tiedustelija ja judomestari. Ei mikään tavallinen heppu.


Niin kookkaan ja omaperäisen maan johtajana hän varmasti tuntee, niin kuin hän on sanonutkin julkisesti, että lopullinen vastuu Venäjällä kaikesta on maan Presidentillä. Eli, hänellä. Ja niin se todellakin on. Reilua tai ei, mutta näin on. Jopa asioista, joissa hänellä ei ole osaa eikä arpaa. Kansa kohdistaa kaiken maansa johtajaan.




Kuvitelkaapa hetkeksi tilanteen, jossa Te olette suuren yrityksen johtaja ja työntekijät sabotoivat kaikki hienot uudistuksenne, jotka ehdotatte. Nyökkäävät, sanovat "Juu-juu, hieno homma", eivätkä tee mitään. Kuka on vastuussa? - johtaja, tietenkin. Löytyykö neuvoja tilanteen ratkaisemiseksi? No, sehän on selvä - antaa potkut sabotoijille. Onko se niin helppoa maassa, jossa lännen kovista ja onnistuneista ponnistuksista kylmän sodan voittamiseksi, maan talous- ja poliittiset rakenteet on rikottu, ryöstetty, valloitettu niillä, jotka ehtivät ryövätä eniten silloin 90-luvulla? Epäilen.

Nämä vuodet (1990-luku) jäävät Venäjän kansan muistiin kauhuna - nälänhätänä, häpeänä, epätoivona, hämmennyksenä, nöyryytyksenä, pelkona. Lännessä - "Suurena demokratian voittona". 10 miljoonaa kuolleita ilman mitään sotaa. Vai, että ilman sotaa...

Onko se ymmärretty lännessä? Millä keinoin länsi on ”voittanut” Venäjää? Epäilen. Lännelle se oli Kylmän Sodan suurvoitto. Kommunismin tuhoa. Neuvostoliiton (suuren kilpailijan) loppua. Ei muuta.

Maan monimuotoinen talous ja rakenne hajotettiin omin käsin, nehän olivat kaikki venäläisiä – ne talousneuvokset, jotka talousuudistuksia toteuttivat. "Itsehän te sen teitte", sanovat tänä päivänä amerikkalaiset neuvonantajat, joita oli silloin hallituksessa tuhansittain. Ja mistähän ansioista he jakelivat toisilleen "Kylmän Sodan Voitto"- mitaleita? (Clinton)

Muistaako kukaan, mitä se kommunismi on? Paitsi totaalista kontrollointia (niin kuin lännessä nyt) ja kovaäänisten rettelöitsijöiden kiinniottamista (niin kuin lännessä on aina tehty)?

Se oli ilmaista kansan koulutusta kaikilla asteilla, sosiaalista tasa-arvoa ja tukea kaikille, työttömyyden puutetta, tasaista palkkojen rajoittamista alas- ja ylöspäin. Ilmaista terveydenhuoltoa, alhaista elintarvikkeiden hintatasoa. Asuntoja kaikille pikkuhinnoin. (Joo, ei aivan kaikille vielä erillisiä asuntoja silloin, liian iso maa, mutta kuitenkin. Ei kodittomia.)

Ja niille, jotka sanovat, että tietyistä elintarvikkeista oli pulaa ja tavarat ja palvelut huonoja ja liian vähän, vastaan, kyllä, näin oli ajoittain. (En puhu tässä 90-luvusta, koska nämä pulat olivat osittain keinotekoisia.)

Mutta peruselintarvikkeita oli aina ja kohtuullisen hyviä, luonnollisia, maukkaita. Vaatteita ommeltiin paljon itse, hyvistä jalkineista oli vähän pulaa. Mutta niitä tuotiin Suomesta. Maan talous oli niin laajaa ja monipuolista, että lännen yrittäjien oli vaikea edes käsittää sitä. Kulutustavaroille ei riitänyt vielä silloin tarpeeksi huomiota ja varoja. Oli tärkeimpia asioita, kuten maan puolustus.

Puolustus ei ollut ainoa rahanreikä, oli vielä USA:n yllyttämä kilpavarustelu. Kansantalous käsitti laajoja liike-elämän alueita elitarviteollisuudesta ja avaruuslennoista ja tutkimuksista suuriin vesi- ja ydinvoimaloihin. Raskasteollisuuden suurtehtaista valtaviin rautatie- ja lentotieverkostoihin. Venäjällä oli maailman suurin kaupallinen ja sotilaallinen laivasto.

Mitä länttä kismitti tässä asiassa eniten se, että kaikki nämä laitokset, varat ja aktiivit toimivat ilman voittoa - 0-voitolla. Kaikki verot, kustannukset ja investoinnit huomattiin, mutta voittoa ei. Ei ollut laskettu. Toisenlainen toimintaperiaate.

Sehän on kuolemanvaarallista lännen teollisuuden ja yrittäjyyden periaatteille. Se katkaisee ahneuden pyrkimykset saada aina enemmän ja enemmän. Loputtomiin, niin kuin näemme tänä päivänä.

Vientikauppa, kyllä, toimi lännen voittoperiaatteilla. Valuuttavaroja kaivattiin, Venäjähän eli saarrossa. Sanktioiden alla. Koko Neuvostoliiton historiansa. Suomi vähän auttoi silloin tällöin teknologioiden hankinnoissa, omalla edullaan, tietenkin.

Venäjän sisällä kansa eli tasaisen hyvin (kohtuullisesti) ja puutteet kärsivällisesti kestettiin. Teatteri, taide ja kirjallisuus korvasivat hienon mekon puuttumisen. Tietysti, olisi kivaa, jos vaatteitakin olisi vähän runsaammin. Mutta sanokaa rehellisesti, minkä valitsette nyt: kulttuurin vai mahdollisuuden vaihtaa mekkoja tai pukuja joka kuukausi?

Rajoitettu kulutus oli ainoa todellinen ongelma Venäjällä, vanhentuneen retoriikan rinnalla. Ihmiset, jotka eivät pystyneet korvaamaan kulutusvajettaan kulttuurilla, olivat närkästyneitä. Mutta sellaisia ihmisiä ei ollut kovin paljon ja vaan sellaisia, joilla oli ylimääräistä rahaa jostakin.

Tilannetta parannettiin koko ajan, ja kysymyksessä oli reformien tarve eikä purkutöiden tai kaiken kumottamisen. Piti arvioida uudestaan ja korjata ja parantaa. Mennä eteenpäin siitä hyvästä, joka oli jo saatu aikaan. Jatkaa ainutlaatuista onnistunutta kokeilua, kehittää sitä.

Ulkomaalaiset vertailivat Venäjän oloja jossain syrjässä omiin sieviin amerikkalaisten rahoilla jälleen rakennettuihin pikkumaihin ja kauhistuivat 1980-luvulla. Ennen he eivät kauhistuneet niin äänekkäästi, koska kotonakin oli köyhyyttä ja puutetta sodan jälkeen. On sitä lännessä nykyäänkin, mutta se on peitetty niin hyvin sosiaalietuuksilla ja taitavalla retoriikalla.

Joo, ongelmiakin oli. Muistan itsekin, kun Suomeen muuton jälkeen olin niin ylpeä lännen järjestelyistä ja järjestyksestä. Se kesti siihen asti kun SNTL oli olemassa. Heti, kun painostava esimerkki haihtui, lännessä alkoi hyvinvointivaltioiden purku.

Yhtäkkiä suomalainen terveyshuolto rupesi takkuilemaan, suomalainen rakennustaito, josta oltiin niin ylpeitä, lakkasi olemasta niin hyvä, koska Venäjän rakennusmarkkinoille ilmestyneet turkit ja jugoslaavit eivät rakentaneet samoilla periaatteilla, kuin suomalaiset, ja olivat paljon halvempia. Ja kun suomalaiset laskivat laatutasoa, heitä ei haluttu enää lainkaan - liian huonoa työtä liian kalliisti. Työnvalvonta oli kaikki, mitä jäi suomalaisille siitä kilvasta, ja sitten sekin loppui. Kun Neuvostoliitto romahti. Sitten yhtäkkiä hävisi koko työväki. Nykyään Suomessa rakentavat puolalaiset ja virolaiset - halvalla ja melko hyvin. Rakennusvalvojat ovat edelleen pakosta suomalaisia, tekee rahaa venäläisten rakennuttajien viranomaiskäytäntöjen tietämättömyydellä.

Mikään ei romahda itsestään, sehän on selvä. Silloista SNTL:n tilannetta arvioitiin monesti eri eksperttien voimalla, myös ulkomaalaisten. Rakennekriisin merkkejä todettiin, muttei järjestelmäkriisiä. Eli, tarvittiin muutoksia, ei purkamista.

Mutta, Venäjällä, jossa eliitti ja kansa ovat kuin kahdelta eri planeetalta, ja toisen aikomuksiin yhteiskunnan kehittäminen ei oikein kuulu agendaan enää lainkaan, on vaikea vaatia vastuuseen eliittiä, joka, karkeasti sanottuna, halusi vaan yhtä asiaa - länteen - Lontooseen asumaan pysyvästi, kun siellä kaikki on niin ihanaa. Katsokaas, kun Venäjällä englantilainen kirjallisuus oli melkein saman verran suosittu kun venäläinen. Christie ja Conan Doyle. Eliitin keskuudessa, tietysti. Ja Amerikassa on VAPAUTTA!

Mitä hiton vapautta, kukaan ei ajatellut. Vapautta mistä? Yhteiskunnallisesta velvollisuudestako? Tasa-arvostako? Vai vapauttaa kuluttaa pimeästi saatuja rahoja, kun toinen näkee nälkää?

Sitten ajateltiin, että, jos ei saa vapaasti muuttaa länteen, niin Venäjästä pitää tehdä länsi, että voi tuhlata ja elää eurooppalaisittain ”kauniisti” kotona pelkäämättä kansan tuomitsevia katseita tai rikostutkintaa. Kuulostaako tutulta? Joo, nämä ajatukset ovat samanlaisia kuin vuosi sitten Maidanilla Kiovassa, Ukrainassa. Kansa haluaa elää ”kauniisti” eurooppalaisittain. Rikkaat haluavat eroon kansasta, ei muuta. Tämä sosiaalisuus on niin tylsää, me olemme parempia, parhaimpia, parhaita, meidän kuuluu saada enemmän, onhan meillä rahaakin. Kenellekään ei kuulu, että rahat ovat pimeitä tai anastettuja heidän omalta kansaltaan. Demokratiaa ja Eurooppaa! (Oikeastaan, Amerikkaa! mutta siitä ei puhuta...)

Ja silloin Neuvostoliiton aikana radioasemat "Vapaus", "Amerikan ääni" (USA), "Saksan aalto", "BBC", "Radio Suomi" ja muut Venäjälle 70-luvulla suunnatut propagandakanavat tekivät hyvää työtä valehtelemalla päivästä toiseen lännen ihanuudesta. Nyt tiedän sen varmasti, koska kuuntelin niitä silloin, ja tiedän nyt, mistä oli kyse, läntinen propaganda oli hyvä, hyvin ammattilaista. Huomioon otettiin kaikki - äänen sävy, mielenkiintoiset kulttuuriuutiset, nykymusiikkia, ihmisarvon, sananvapauden ja ulkomailla liikkumisen vapauden pönkittämistä, läntisen elintason korkeuden popularisointia jne. Ja nämä ohjelmat olivat iloisia: kevyesti eurooppalaisittain iloisia, jopa silloin kun puhuttiin jostain vakavasta Venäjällä. No, nehän ovat hyviä asioita, vieläkin. Unohdettiin vaan lännen ongelmat. Mutta sehän ei kuulu propagandakanavien tehtäviinkään - omista ongelmistaan kertominen viholliselle.

Venäjä pidettiin vihollisena aina, ja syystäkin. Venäjä on liian suuri. Ajoittain liian mahtava sotilaallisesti. Ajoittain liian mahtava taloudellisesti. Venäjällä on aina ollut runsasti luonnonvaroja ja tilaa. Ihmisiäkin on ollut aina tarpeeksi (vain sotien jälkeen liian vähän). Margaret Thatcher puhui usein siitä, että Venäjä ei ollut niin vaarallinen ideologisesti, vaan taloudellisesti. Oli oikeassa. Venäjä oli taloudellisesti nousussa koko ajan, jatkuvasti.

Ideologia oli nimenomaan se, mitä piti maan sisällä muuttaa, vähän nykyaikaistaa, ei muuttaa kokonaan, vaan katsoa uudestaan ja korjata. Perusideathän oli hyviä. Piti poistaa vanhentuneita käsitteitä, kansa oli jo kouluttautunut aika korkealle tasolle ja ymmärsi paljon enemmän, kun ennen. Venäläiset olivat maailman lukevin kansa. Ja nauravin. Kansa nauroi vanhoille tyhjille sloganeille ja vanhoille johtajille, jotka eivät pystyneet puhumaan enää kunnolla. Ja sitten vielä se läntinen propaganda.

Ajat muuttuivat. Venäjän filosofien olisi pitänyt kehittää sosialista ajattelua eteenpäin. Asettaa uusia moderneja tavoitteita. Näin ei tapahtunut, pidettiin kiinni vanhasta marksilaisuudesta, vaikka todellisuus ei ollut edes rakennettu siihen. Kukaan ei lukenut enää Marksia lainkaan, ja jos luki, niin kuin mieheni, huomasi, että kaikki ei ollut kohdallaan. I. Stalinilla oli omaperäinen ja toimiva ajatus Venäjän tulevaisuudelle ja se ei ollut marksilaista. Ja se oli oikea ratkaisu Venäjälle, sen ymmärretään vasta nyt.

Marksin teoriat, osittain hyvin osuvat ja perustellut, osittain aivan virheelliset, eivät katsoneet kansallisesti eteenpäin, eivätkä ottaneet huomioon tavallista yksittäistä ihmistä. Siinä ajateltiin massoilla, voimilla ja suurilla väestön luokilla. Siinä ajateltiin planetaarisesti - globaalisesti. Kuulostaa tutulta?

Nyt vasta selviää, että sekin teoria oli osana Venäjän vastaista provokaatiota ja paljon suurempaa suunnitelmaa. Marks, muuten, avoimesti vihasi slaaveja ja oli russofobi. Ja hänen oppinsa päätavoite oli vain heikentää tai mieluummin poistaa Venäjä kokonaan päivän järjestyksestä - poliittisesti ja taloudellisesti.

Kaikki meni mönkään - pahasti, sekä vallankumous että kansallissota, I-maailmansota 1914-1918 ja Venäjän kansallissodan jälkeinen rakentaminen. Venäjä nousi taas tuhkasta. Sosiaalisena valtiona. Tarvittiin uutta sotaa.

Venäjä oli jo pitkään poikennut Marksin osoittamalta tieltä rakentamalla aivan omaa järjestelmään ja kulkemalla aivan omaa tietään. Vasten venäläisen eliitin tahtoa, joka on pettänyt kansansa silloin, vallankumousta edeltävinä aikoina, sitten 90-luvulla ja yrittää kovasti nyt. Onneksi, ei koko eliitti, vaan sen pieni merkityksetön osa.

Venäjä on aina uhannut ja vaarantanut kaikkea, mitä Länsi edusti. Venäläinen sosiaalinen valtion esimerkki (ja sodan jälkeen myös sosialististen maiden esimerkki) painosti länsimmäiset aateliset, suuryrittäjät ja suuromaisuuksien haltijat jakamaan hyvinvointiaan kansalaistensa kanssa lännessäkin. Siitä - "hyvinvointivaltioita" Euroopassa.

Onko kukaan huomannut, että heti Neuvostoliiton ns. "romahduksen" jälkeen, länsimäissä alkoi hiljainen supistusliike - hyvinvointivaltiot rupesivat supistamaan kansanetuja. Se oli hämmästyttävää venäläisille, jotka sinisilmäisesti uskoivat propagandaan, että Lännessä oli kaikki hyvin, kapitalismi toimii ja markkina säätelee hyvinvointia itse kaikkialle.

Kapitalismin kokeilujen jälkeen, Venäjän kansa on pettynyt. Kapitalismi ei toimi Venäjällä. Se on epäreilua. Se tuo pintaan ihmisten ahneutta, julmuutta ja eriarvoisuutta. Venäjän sosialistinen järjestelmä kaikkine huonoine piirteineen ei sitä tehnyt. Päinvastoin, se taisteli niitä vastaan, tasoitti ja sovitteli niitä. Ihmiset kannustivat tätä oikeana suuntana. Mutta sitten pikkuhiljaa rupesivat ajattelemaan, että kapitalismikin tekee samaa, mutta takaa ihmisille myös aineellista runsautta ja henkilökohtaista vapautta, ilman valtion hermoille käyvää valvontaa ja ideologista idiotismia.

Sitten tultiin siihen tilanteeseen, kun vuonna 1991 lännenvastaisia ajattelijoita Venäjällä oli vain 6 %, mutta sitten vuonna 2014 – 71 %.

Jos joillakin on vielä epäilyjä Venäjää vastaisista pakotteista, että ne johtuvat Krimin yhdistämisestä takaisin Venäjään kansan pyynnöstä, niin ajatelkaa uudestaan.

Näitä sanktioita olisi tullut joka tapauksessa. Krimi tai ei-Krimiä. Nehän alkoivat jo ennen Ukrainan kriisiä. Ne alkoivat Presidentin puheesta Munchenissa 2007. Suorista sanoista ja itsenäisestä asenteesta. Ja jatkuivat Syyrian pelastamisesta USA:n pommituksilta. Vahva itsenäinen Venäjä ei palvele länsimaiden intressejä. Raaka-aineiden toimittajana - kyllä, mutta ei muuten.

Länsimaiden poliitikot ihmettelevät "Venäjän Aatetta" ja "Venäjän Maailmaa" - käsitteitä. Luulevat, että ne ovat ekspansionistisia laajentamiseen tähtääviä aggressiivisia panslavistisia aatteita. Ymmärrän. Lännessä ajatellaan omalla ymmärrettävällä tavalla.

Mutta Venäjän Aatehan on oikeudenmukaisuus jokaista ihmistä kohtaan, koska hän on Jumalan kuva vaikka ei aina sitä ymmärrä tai tiedosta itsekään.

Aika kova viesti, vai mitä? Mitäs sitten kaikki teoriat "rahvaasta", villeistä ja barbaareista, "valistuneista ja valituista herroista" ja kovan työn tarpeellisuudesta onnensa ja leipäänsä eteen? Euroopassa ajatus ihmisen tasa-arvoisuudesta ruvettiin toteuttamaan vasta 80-90-luvulla todenteoilla eikä pelkästään sanoilla, niin kuin ennen ja Neuvostoliiton sosiaalisen mallin painostuksen alla.

Mutta ”Venäjän maailma"- käsite on vielä pahempi. Se väittää, että kaikki venäläiset ja venäläissukuiset (slaavit) tai venäjämieliset, jotka hyväksyvät yllämainitun Venäjän Aatteen ja puhuvat venäjää, ovat yhtä ja samaa yhteisöä missä tahansa maailmassa. Ja tätä yhteisöllisyyttä Venäjä pyrkii tukemaan ja puolustamaan, jos sitä uhataan jollakin tavalla. Se on panslavistinen ajatus Slaavien Suuresta V eljeydestään oikeudenmukaisuuden taistelussa pahaa vastaan.

Nyt ymmärrätte, miksi slaavilainen Jugoslavia, jossa koskaan ei ollut mitään eripuraa omien muslimiensa kanssa on nyt hajallaan. Ymmärrätte, miksi Bulgariaa vedetään kauemmaksi Venäjältä vaikka Venäjä on aina ajatellut Bulgariaa veljeskansana ja on valmis auttamaan sitä taloudellisesti, niin kuin Serbiaa, Slovakiaa, Sloveniaa yms.

Venäjällä on aina katsottu Puolaakin veljeskansana, vaikka se on ollut aina Venäjän pahimpia vihollisia. Niin, kuin Ukrainan pro-läntinen entinen Habsburgilainen länsiosa Galitsia.

Tähän ilmiöön on viime vuonna etsitty kovasti syitä ja selityksiä, koska varsinaiset Ukrainan asukkaat eli ”malorossit” ovat samaa kansaa kuin valkovenäläiset ja venäläisetkin. ”Suuret Ukrit” ovat taas länsiukrainalaisia, jotka ovat nyt kaapanneet vallan Kiovassa. Mutta juuri nämä länsiukrainalaiset eivät ole slaaveja. Se on aivan toisenlainen kansa.

Enkä puhu tässä tavallisista ihmisistä, heillä on omat käsityksensä asiasta, jotka ovat joskus aivan toisenlaisia ja joskus median muokkaamia. Puhun poliitikoista ja poliittisista ”pelaajista”. Heidän rahoittajilla taas ei ole mitään käsityksiä paitsi finansseihin liittyviä. Ei mitään henkilökohtaista, vaan liiketoimintaa.

Näiden kahden maiden, siis Puolan ja Ukrainan, poliittisten tekijöiden vihaa Venäjää kohtaan hämmästyttää ja ihmetyttää venäläisiä. Menee pikkuisen yli laitaa. Ja syitä löytyy - ne ovat vanhat "hyvät" kateus ja kunnianhimo. Vanhat historialliset alueelliset ja poliittiset kiemurat, häviöt ja ambiitiot.

Puolan "shliahta" (шляхта) - vanhat vaeltavat vapaat ritarit - aatelisto haaveilee entisestä suuruudestaan ja Puolan Keisarikunnastaan. Puola ei ole mikään osaa ”venäläistä maailmaa”, se on osa ”katolilaista eurooppalaista maailmaa”, venäläisten pitää jo oivaltaa tämä - slaavina oleminen ei taata vielä slaavilaiseen maailmaan kuulumista.

Venäläiset eivät tajuaa sitä. Heille Venäjän tataaritkin ovat venäläistä maailmaa – ja he muuten ovatkin, heidän omasta mielestään, vaikka ovat muslimeja. Ajatus- ja arvomaailma on sama.

Mutta Vatikaani on aina ollut kireä Venäjän Ortodoksiselle Kirkolle ihan kilpailijana vaikutusvallasta ja kaikesta, mitä siitä vallasta seuraa. Se näkyy niin hyvin nyt Ukrainassa, jossa rikotaan, suljetaan ja poltetaan Ortodoksisia kirkkoja ja terrorisoidaan (ja jopa tapetaan) pappeja. ”Uniatit” (katolilaismieliset) radikaalit ovat hyvin esillä politiikassa.

Puola on katolinen maa, jonka kirkko on aina taistellut vaikutusvallasta Venäjällä ja joskus hyvin onnistuneestikin. Pieni osa venäläistä aatelistoa on puolalaista syntyperää, puolalaisia oli paljon Venäjän tsaarien hoveissa uraa tekemässä, osa venäläisiä muutti uskontoa ja siirtyi katolilaisiksi. Se on totta. Myös pitkään Puola oli osana Venäjän Keisarikuntaa, mikä kismitti sikäläistä aatelistoa eniten. Uskonto on myös propagandan taisteluase. Se on vanha ikuinen taistelu, joka on tuttu myös protestanteille Euroopassa.

Ukrainasta en halua puhua tässä sen enempää, siitä on kirjoitettu jo aika paljon. Tilanne lienee jo aika selvä kaikille, jotka halusivat saada siitä selvyyden, vaikka asia on monimutkainen.

Pitää vaan muistaa, että tämä Ukrainan väestön osa on hyvin pieni ja siitäkin vain pieni osa todella vihaa Venäjää - geneettisesti. Juuri se pieni vähemmistö taisteli Natsi Saksan rinnalla Venäjää ja muita Euroopan maita vastaan. Heidän jälkeläisensä seisoivat myöhäis-Maidanilla ja tukivat vallankaappausta. He vihaavat myös puolalaisia. Ja ovat tappaneet myös heitä sodan aikana (”Volinin teurastukset” – 80 000 tapettua puolalaista). Tssss.... ei tästä tarvitse puhua lainkaan.

Puolalaisilla oli paljon maatiloja Ukrainassa, joita hallinnoivat heidän puolestaan juutalaiset tilanhoitajat. Viimeiset käyttivät valtaansa pikkusen liian leveästi, esimerkiksi, ottivat kirkkojen käytöstä vuokramaksuja asukkailta, levittivät viinaa joka paikkaan ja omistivat ”shinok-kapakoita”, joissa voi juoda velaksi, kaikkine seuraamuksineen. Sekä tietysti antoivat rahaa velaksi korolla. Tavallinen juttu. Niin, "paneista" (puolalaisista maaomistajista) ja ”zidvasta” (ukrainan juutalaisista) ei kovin paljon tykätä nykyaikanakaan.

Mutta kukaan koskaan ei vihannut puolalaisia eikä juutalaisia Ukrainassa, ne on vanhoja asioita, niistä ei paljon puhuttu ja oli melkein unohdettu Neuvostoliiton aikana. Molempia kansallisuuksia on aika hyvin edustettu nyky-Ukrainassa.

Mutta vihaa tarvittiin taas kipeästi Ukrainan asukkaiden yhdistämiseen. Radikaalit nostivat "kolminaisuuden" kansallislipuilleen. ”Ukraina ilman katsappeja/moskaaleja (venäläisiä), puolalaisia ja zidvaa” – Oleg Tiagnibokin puheista. Sitten puolalaiset ja juutalaiset katosivat slogaaneista. Muuten puolalaisilta ei olisi saatu apua uudelle hallitukselle, juutalaiset ovat kovasti kaappauksen takana järjestäjinä ja rahoittajina (Kolomoiski). Vihollinen oli valittu – Venäjä.

Argumentoida vihaansa kunnolla he eivät osaa, heidän käyttämiä väitteitään ovat naurettavia: kuten se, että Venäjä käyttää Ukrainaa hyväkseen taloudellisesti, Ukraina on ylläpitänyt Venäjän elintarviketuotantoa ja ilman sitä Venäjä kuolee nälkään.

En kommentoi sellaisia lausuntoja, katsokaa itse tilastoja. Ja Venäjä ei ole vieläkään kuollut nälkään vaikka Ukraina kuuluu elintarvike-embargon piiriin. Venäjä ei vastaanota tällä hetkellä mitään elintarvikkeita Ukrainasta, koska se salakujettaa alueella kiellettyjä elintarvikkeita Euroopasta ja sen oma elintarviketerveystarkastus on remballaan.

Mutta "todellinen" syy vihaan on varmasti se, kansallismielisen radikaaliliikkeen mukaan, että Ukraina on aina ollut SuurVenäjän varjossa. Sekin väite kumoutuu, kun katsotaan Ukrainan asemaa Neuvostoliitossa.

Mutta Venäjän ja Ukrainan välisiä muita todellisia suhteita ja siteita on niin paljon, ja ne oli katkaistu niin tyhmästi ja julmasti, että siitä maksetaan vielä pitkään. Se on tosiasia.

Nämä ovat vain pieni osa asioita, joista Venäjän Presidentti ”luulee” olevansa vastuussa. Venäjän jälleenrakentaminen "romahduksen" jälkeen ja taloudellinen nousu on hänen ansiotaan. "Uus-venäläisten" ("uus-rikkaiden") kuriin saattaminen myös. Ulkomaalaisten omistajien poistyöntäminen raaka-ainekaupan omistuksesta myös. Venäjän luonnonvarat ovat tänä päivänä taas suuremmalta osin Venäjän omia.

Kansan uusi kansallinen (isänmaallinen) varmuus ja ylpeys maastaan liitetään Presidenttiin.

Näin ollen, presidentti Putin ei ole Venäjällä ongelmaa, niin kuin länsi ja osa venäläistä sisäistä oppositiota väittää, vaan ratkaisu. Sellaiseksi hän itseään varmasti vähän luuleekin, vaikka ei arvosta omaa persoonaan kovin kummasti, sanoo, että hän ei merkitse mitään, Venäjä merkitsee kaiken, ja että maassa kunnon ihmisiä löytyy.

Kansa tukee Presidenttiaan ratkaisuna, riipumatta siitä, hyväksyykö länsi tätä tai ei. Oikeastaan ei kansa kovin paljon siitä lännestä enää välitäkään.

E. Pyyhtiä 24.1.2015