Gulietto Chiesa – ”Russofobia venäläisillä on ainutlaatuinen ilmiö”

Самофобия русских - уникальное явление - Джульетто Кьеза 
Галина САПОЖНИКОВА



Galina Sapojnikova

Gulietto Chiesa – ”Russofobia venäläisillä on ainutlaatuinen ilmiö”

Gulietto Chiesa on varma siitä, että tänä päivänä Venäjä pysyy ainoana suojakilvenä Lännen hyökkäysetenemistä vastaan.
Hänen uusi uunituore venäjäksi ja italiaksi julkaistu kirjansa on omistettu Lännen käsittämättömän ja selittämättömän ilmiön tutkimukselle. Tämä ilmiö on viha Venäjää ja venäläisiä kohtaan.

Menestyksen huuma

- Anteeksi banaali kysymys, en pääse ilman sitä mihinkään: miksi päätitte ruveta tutkimaan kysymystä, jonka periaatteessa pitää kiinnostaa vaan venäläisiä?

- Koska tänä päivänä Venäjä pysyy ainoana kilvenä lännen hyökkaysetenemistä vastaan. Jos se murtuu, tapahtuu katastrofi.

Länsi on aina esiintynyt muita sivilisaatioita (sivistyskuntia) vastaan – tämä on kolmen viime vuosisadan logiikan jatkumoa. 21-n vuosisadan alussa selvisi, että se ei pysty olemaan ilman sotaa. USA:n poikkeavuuden aate - ja USAhan on lännen johtaja, - on olemukseltaan sodan julistus muulle maailmalle.

- No mutta miksi tässä samassa maailmassa ei ole esimerkiksi afrofobiaa, hindufobiaa ja latinafobiaa, ja russofobiaa taas on?

- Tämän takia on ensin murrettava Venäjää. Muita voi valloittaa, niin kuin on tehtykin kautta aikojen.

USA käyttäytyy niin kuin käyttäytyy vaan sen takia, että se on aina voittanut. SNTL on ollut ainoa vaihtoehtoinen koe USA:n omalle kehitykselleen. Neuvostoliiton kaadettua se luuli, että pystyy murtamaan vastustaja kuin vastustaja. Nyt on ensimmäinen kerta kun USA törmää vastustukseen. Aasiaa, Afrikkaa, Latinalaisamerikkaa ei voi pitää ongelmana USA:lle. Mutta on kaksi suurta suojakilpiä, joita se ei pysty rikkomaan. Ensimmäinen on Venäjä, jonka varassa maailma pysyy toistaiseksi. Toisena tulee olemaan Kiina, tapahtuu sitten mitä tahansa.

Tottumus voittamiseen – on jotain sellaista ”voiton huuman” tapaista, josta puhui kerran J. Stalin. Mielestäni, USA:n johtavat eliitit vieläkin ovat varmoja voitoistaan, ja tämä on yksi suurimmista valheista. Jonakin päivänä selviää, että heillä ei sellaista mahdollisuutta ole.

Rappeutuminen länsimäiseen tapaan

- ”Neuvostofobia”, jonka lipun alla kylmäsotaa käytiin – poikkeaako se millään tavalla tämänpäiväisestä russofobiasta?

- Ero on siinä, että Venäjä ei ole enää ideologinen aatteellinen vihollinen, jona SNTL oli. Jos sinulla on vihollinen, jonka voi täsmällisesti määrittää vihollisena, kaikki on helppoa. Mutta jos vihollinen muistuttaa sinua ainakin ulkoisesti, pitää keksiä jotain uutta. Tämä ei ole enää aatteellista ideologista vihaa, tämä on aivan toinen ksenofobian muoto, jonka keskipisteenä on Putin.

- Poikkeako neuvostoihminen nyky Venäjän ihmisestä? Kuinka paljon olemme muuttuneet viime vuosien aikana?

- Tietyllä tavalla se on teillä sisällänne. Neuvostoihminen oli läheisempi kansaa kuin kapitalistinen ihminen. Mutta paljon ihmisissä on muuttunutkin. Kilpailu, itsekeskeisyys, individualismi – kaikki nämä läntisen elämän elementtejä aktiivisesti sisäällytettiin Venäjän yhteiskuntaan. Neuvostoliiton aikana omatietoisuus ihmisillä oli korkea. Nyt, kun kaikki läntisen kulttuurin rappeutumisen elementit ovat tulleet tavalliseen elämään, ihminen enemmän näkee, kuin ajattelee, pohtii tai lukee. 

Ja tämä onkin rappeutumisen elementtejä läntiseen tapaan. Miten syvällä ne ovat venäläisessä yhteiskunnassa, pitää tutkia. Jos ei löydy mitään vastalääkettä, ne vaikuttavat voimakkaasti venäläisten ihmisten käyttäytymiseen. Mutta minä näen tiettyjä kansan luonteen elpymisen merkkejä, jotka voivat muodostaa esteen tälle rappeutumisprosessille.

Uudessa kirjassaan G. Chiesa toimittajana tutkii syitä lännen vihaan venäläisiin.

- Kirjassanne on erillinen luku ”Venäläisten russofobiasta”. Oletteko koskaan törmänneet italofobiaan Italiassa tai anglofobiaan Britanniassa? Miten tyypillistä se on länsimaailmalle? Ja mihin tämä oikeastaan liittyy?


- Neuvostoliiton kaatumisen aikana seurasin omin silmin, miten älymystönne korjaili itseään läntisten standardien mukaisiksi. Kerron esimerkin: v. 1992 kotonani Moskovassa oli kylässä kaksi nuorta ihmistä. Mies – ”demokraattinen” lehtimies, nainen – pankin virkailija. Hintojen vapauttaminen riehui silloin pahimmillaan. Pöydän ääressä kerroin eläkeläisnaisesta, joka lähti pois kaupasta itkien – rahaa ei riitänyt maitoon. 

En ehtinyt päättää kertomukseni kun tämä nainen huudahti vihaisesti: ”Jos haluamme rakentaa markkinatalouden, ei pidä sääliä näitä ihmisiä. Nämä kerjäläisköyhät eivät koskaan sopeudu siihen. Noin 30 millionaa ihmistä on tuomittu.” Tunnustan, olin aivan ymmälläni… Tämä oli todellista russofobiaa venäläisen ihmisten suusta. Tämä on ainutlaatuinen ilmiö. 

Italofobiaa ei ole olemassakaan. En tunne ranskalaisia frankofobeja. En tunne saksalaisia, jotka vihaisivat saksalaisia. Ei sellaisia esimerkkejä ole kirjallisuudessakaan. Mutta tämä ilmiö on läsnä Venäjällä. Ja se onkin, jos tahdotte, yksi Venäjän heikkouden syistä – se, että älymystöpiirien edustajat ovat todella kaukana omasta kansastaan.

Jos Venäjä murtuu – sodasta tulee välttämätön

- Mitä mieltä olette, onko Venäjä oppinut reagoimaan näihin propaganda haasteisiin vai tekeekö se samoja virheitä kuin 90-luvulla?

- Menneisyyden virheet jatkuvat. Esimerkki – ukrainalainen hyökkäys Venäjää vastaan. Ihmettelin sitä tosiasiaa, että paljon venäläisiä ovat valinneet kansallismielisten puolta. Olen nähnyt mielenosoituksia, kymmeniä tuhansia ihmisiä täällä Moskovassa, jotka osoittivat tukea russofobeille Ukrainassa. Tämä on aivan ihmeellistä. Te voitte olla eri mieltä Venäjän nykyhallituksen kanssa, mutta ei saa samalla puolustaa venäläisten tappajia.

- Jokainen kirjanne on varoitus. Mistä tämä kirja varoittaa?

- Minä ajattelen eurooppalaisena. Luulen, että Venäjä meille – eurooppalaisille – ei ole vihollinen, koko sodanjälkeinen historia todistaa sen. Churchill, Roosevelt ja Stalin allekirjoittivat Jaltan sopimuksia. Kukaan ei velvoittanut heitä siihen, sellainen oli silloinen reaalinen valtasuhde. Tämän jälkeen Länttä ei todellakaan uhannut mikään. Neuvostoliiton romahduttuaan uhkia oli vielä vähemmän, Venäjällä yksinkertaisesti ei ollut mitään voimia siihen. Ja jopa silloin, kun voimia taas oli ilmestynyt, koska Putinin aikana Venäjän armeija vahvistui, uhkia tuli vaan lännen puolelta.



Analysoin tilannetta ja näen, että tämä kriisi on sinänsä Lännen, jolla on syitä olla aggressiivinen. Ottaen huomioon, että olemme tilanteessa, jossa yhteentörmäys, johon meitä sitkeästi johdatetaan, tulee olemaan ihmiskunnalle kuolettava, olen sitä mieltä, että Venäjä kilvenä koko tässä operaatiossa merkitsee suoja myös meille kaikille. Jos Venäjä murtuu – sodasta tulee välttämätön.

- Miten kirjanne otetaan vastaan Italiassa?

- Italialainen kustantamo päätti antaa kirjalle nimeksi ei ”russofobia” vaan ”Putinofobia”.-Minut kutsuttiin valtion TV-n ykköskanavalle, johon ei oltu kutsuttu 10 vuoteen. Työskentelyni jälkeen Moskovassa pysyvänä toimittajana ja palaamiseni jälkeen Italiaan olen kirjoittanut 8 tai 9 kirjaa, joita kukaan ei arvostellut. 

Ainut kerta, jolloin niihin kiinnitettiin huomiota, negatiivisesti tietenkin, oli tutkimukseni julkaiseminen Amerikan 11.9.2001 tapahtumien jälkeen. Minua kritisoitiin kovasti, sitten sivu käännettiin, ja unohdettiin. Kukaan ei kirjoittanut kirjoistani enää mitään. Tällä kertaa kirjoitetaan. Ehkä siksi, että olen osunut oikeaseen pisteeseen. Ehkä vastaukseni eivät miellytä kaikkia, mutta kysymykset, jotka asetan, ovat taatusti kiinnostavia läntiselle yleisölle. 

Ote Gulietto Chiesan kirjasta ”RUSSOFOBIA 2.0: sairaus vai Lännen ase?”

”Kun venäläiset puukottivat meitä selkään ja kieltäytyivät omasta imperiumistaan vuonna 1991, jäimme rantaan kasan harhaluulojemme kanssa meistä itsestäämme ja, mikä on vielä pahempaa, muusta maailmasta,” huomautti sarkastisesti yksi epätyypillinen amerikkalainen, siis, kriittisesti virittäytynyt intellektuelli (Gore Vidal – G. Chiesa). ”Harhaluulot pinoutuivat nopeasti, kasvoivat kuin hiivataikina. Kaikki iloitsivat siitä, että Länsi voitti ”kylmässä sodassa”. Monta vuotta ennen tätä sellaista mielenlaatua Stalin määritteli ”voiton huumaksi”.

Amerikka ja sen perässä koko Länsi ovat oleskelleet 50 vuotta ”punaisen uhan” pelossa.

 

Loppujen loppuna vihollinen päätti päivänsä itsemurhalla, näin poistuen historian areenalta. 

Yhtäkkiä mitään vaaraa ei enää ollut. Kaikki tiet olivat nyt auki lännen erikoissäilytyksessä lukon takana ("spets-hranissa") olleille tulevaisuuden näkymille, herruuden laajentumiselle ja sivistysmallin viennille. 

Sen aikainen USA:n presidentti Bill Clinton sai silloin kiireisen haasteen Wall Streetin johtavilta pankkiireilta.

Hänelle ilmoitettiin, että USA pystyy nyt toimimaan globaalipankkiirin roolissa. Heidän on pakko saada mahdollisuus jakaa kokemuksiaan ja palvelujaan koko maailman kanssa. Lisäksi oli sanottu, että reaalivaihtoehtoa ei näköpiirissä ole eikä tule. Lännen edessä oli avautumassa jatkuvan, uuden, ennenkuulumattoman herruuden aikakausi.

… Kuitenkin, uusi sukupolvi on täysin tietämätön siitä, että Neuvostoliitto ei vaan suorittanut itsemurhansa, vaan oli tuhottu pitkän hajottamiskampanjan tuloksena, jonka elementteinä olivat: taloudellinen agressio, monilukuisen ”viidennen kolonnan” vaikutus sekä mahtava Lännen varakkuutta ylistävä propagandakampanja.

Pariisi - 70-luvulla.

Pietari - 70-luvulla.

Elintasojen "kuilu" SNTL:n ja Lännen välillä ei ollutkaan todellisuudessa niin syvä, kuin kuviteltiin. Ero oli valtava kaikessa, mitä koski kulutustavaroiden piiriä. Kuitenkin, de-fakto kriteerina, jolla elintasoa Neuvostoliitossa mitattiin, oli Lännessa hyväksytyt standardit.

Näin ollen, miljoonista neuvostoihmisistä yhtäkkiä rupesi tuntumaan, että he ovat rutiköyhiä. Heille vakuutettiin, ettei kukaan maailmassa elä pahemmin, kuin he. Totta puhuen, kymmenen vuoden päästä läntisen kapitalismin järjestelmässä kaikki huomasivat, ettei elämä ole yhtä helpottunut.

Ennen ihmiset ajattelivat, että köyhyys on heidän sosiaalijärjestelmänsä tulos, poliittisen järjestelmän, johon he olivat syntyneet ja jossa he elivät. Nyt heillä ei enää ollut järjestelmän arvojen tukea, arvojen, joita sosialistinen neuvostojärjestelmä on luvannut, mutta ei pystynyt säilyttämään. Joka tapauksessa yksi asia oli ilmiselvä: Lännen onnistunut arvojensa vienti Venäjälle. 

 

… Sotaa, jossa Neuvostoliito oli kukoistettu, hävittiin epäperinteisellä taistelukentällä. Tällä sodalla oli yhdistävä näkymätön sumuverhopilvi ja se päättyi ilmiömäiseen reaalitulokseen.

Sotaa kutsuttiin kylmäksi, koska ei kuulunut räjähdysten eikä automaattiaseiden ääniä. Asevarustelukilpa ylivoimaisuudesta sen kun kiihtyi monikertaiseksi. Muutamassa vuodessa Neuvostoliitto oli saavuttanut strateegisen pariteetin, josta tuli kuitenkin Pirrin voitto. 

Sillä aikaa USA, jo tunnettu Lännen lipunkantaja, oli keksinyt uuden ja yhtä vahvan virtuaalisen taistelutantereen. Sillä he voittivat toisen sodan – mielten valtaussodan.

Kapitalistinen Länsi on tämän taistelun voittanut puhtaasti sisärintamillaan, tiettyjen väestöryhmien piirien tilassa. Länsi oli suorittanut onnistuneita kokeiluja massalobotomian alueella. Koko kapitalistinen järjestelmä siirtyi kulutustalouteen. Päätavoitteena oli muuttaa ihmisen täydelliseksi kuluttajaksi.

Tämän kummallisen taistelukentän vastakkaisella neuvostopuolella ei ollut yhtä taistelijaa. Lännen voitto oli varmistettu jo ennen sotatoimien alkua. Neuvostoliiton strateeginen ydinasepariteetti oli ruostumassa salaisissa kassakaapeissa. Täysin erilaiset ohjukset saapuivat hirmumäärin kivuttomasti ja pehmeästi maalipaikkoihinsa, vahingoittaen neuvostoihmisten mieliä ja sydämiä. 

Lisäksi, uusi neuvostojälkeinen johtaja, nykyään surullisen kuuluisa Boris Jeltsin, entisellä neuvostokansalla valittu ensimmäinen ”demokraattinen presidentti”, vikkelästi luovutti Lännelle todellisten ohjustensa salaiset koodit.

Julkisesti tästä tosiasiasta ei ollut koskaan puhuttu, onhan olemassa edes jonkinlaisia hävyttömyyden rajoja. Muuten Kremlin uudet asukkaat olisivat paljastaneet, miten paljon he  omaa kansaan pelkäsivät. Ohjusten koodit toimivat vaihtovaluuttana, jolla ostettiin kremliläiselle nomenklatuurille elinikäisen turvallisuuden.

 

Moni venäläinen oli silloin nielaissut "voissa paistetun" käärmeen eikä edes yskinyt."




_________________________________

Aivojemme salatut kyvyt

Posted by Jyrki
syys 27 2016



13. syyskuuta 2002 kaksi miestä ryösti ja pahoinpiteli karaokebaarin edustalla 31-vuotiaan washingtonilaisen huonekalukauppiaan Jason Padgettin. Hän selvisi mukiloinnista hengissä, mutta menetti tajuntansa ja sai vakavan aivotärähdyksen. Pian tapahtuman jälkeen, hän huomasi, että hänen näkönsä oli muuttunut. Hän huomasi myös, että hänelle oli kehittänyt merkittäviä matemaattisia kykyjä.

Padgett alkoi nähdä kuvioita kaikkialla ympärillään, ja hän alkoi piirrellä monimutkaisia ​​geometrisiä muotoja, ristikoita ja fraktaaleja. ”Näen hahmoja ja kulmia kaikkialla”, Padgett kertoo. ”Se on todella kaunista.”

Padgettin kohdalla on kyse hankitusta savantismista, tilasta, jossa aivovaurio on jollain tapaa tuonut esiin epätavallisia psykologisia kykyjä. Tähän mennessä on todettu vain alle 100 vastaavaa tapausta, mutta niiden olemassaolo on saanut jotkut tutkijat uskomaan, että meissä kaikissa asustaa piileskelevä nero – sekä etsimään tapoja, joilla tämä piilevä potentiaali voitaisiin tuoda esiin.

Savantismin syyt ja ilmenemismuodot vaihtelevat suuresti. Esimerkiksi Tony Cicoria, newyorkilainen ortopedi, löysi intohimon pianon soittoon sen jälkeen, kun häneen iski salama. Tommy McHugh alkoi maalata ja kirjoittaa runoja aivohalvauksen jälkeen. Toisaalta taas Kalifornian yliopiston tutkijat ovat huomanneet visuaalisen luovuuden ja taiteellisen lahjakkuuden lisääntyvän joillakin frontotemporaalidementiasta kärsivillä potilailla.

Yli 50 vuotta savanteja tutkinut psykiatri Darold Treffert selittää ilmiötä aivojen neuroplastisuudella, eli aivojen kyvyllä mukautua vammoihin: ”Loukkaantumisen jälkeen aivot ottavat käyttöön vahingoittamatonta aivokuorta ja ehjälle alueelle ohjautuvan uudelleenjohdotuksen ansiosta vapautuu lepotilassa ollutta potentiaalia. Tämä kompensoiva mekanismi ottaa käyttöön lepotilassa olleita alueita tai ”varastaa” alueita uudenlaiseen käyttöön.”

Erilaisista aivovaurioista ja savantismin muodoista huolimatta aivokuvat ovat osoittaneet, että useimmat ihmiset, joille savantismi on puhjennut, ovat kärsineet vasemman temporaalilohkon etuosan vammoista. Nämä havainnot ovat johtaneet Treffertin kumppaneineen spekuloimaan, että savantismin kaltaisia ​​kykyjä voitaisiin aiheuttaa keinotekoisesti lamauttamalla tilapäisesti tämän aivoalueen toiminta.

Allan Snyder, Sydneyn Centre for the Mind -laitoksen johtaja, on testannut tätä hypoteesia. Eräässä pienessä, vuonna 2003 julkaistussa tutkimuksessa Snyder ja hänen kollegansa toteavat, että estämällä frontotemporaalilohkon toimintaa magneettipulssien avulla, saadaan joidenkin koehenkilöiden kohdalla aikaan pieniä parannuksia taiteellisissa kyvyissä ja oikolukutaidoissa (pdf). Tämän jälkeen tehdyt tutkimukset osoittavat, että sama käsittely voi aiheuttaa savantismin kaltaisia ​​matemaattisia taitoja (pdf), parantaen merkittävästi koehenkilöiden kykyä arvioida tietokoneen ruudulla esitettyjen kohteiden lukumääriä, sekä vähentäen valemuistojen ilmaantumista.

Snyderin mukaan savanteilla on vasemman frontotemporaaliohkon heikentyneen ärsykkeiden suodatuskyvyn ansiosta pääsy aisti-informaatioon, joka ei yleensä päädy tietoiseen mieleen. Tämä voisi selittää, miksi autistiset savantit usein keskittyvät yksityiskohtiin suurempien kokonaisuuksien sijaan, ja miksi aivovauriot ja kokeellinen vasemman temporaalilohkon toiminnan vaimentaminen voivat aiheuttaa savantismin kaltaisia ​​ominaisuuksia.

Aivojen magneettinen stimulointi on vain yksi tapa tuoda esiin näitä piileviä potentiaaleja. ”Toinen tapa on tehdä se kemiallisesti”, Treffert jatkaa. ”Tiedämme, että amfetamiineilla on hyödyllisiä vaikutuksia lyhyen aikavälin muistiin, mutta ongelmana on, että ne ovat erittäin addiktiivisia. Myös psykedeelit vapauttavat kaikenlaisia ​​asioita – jotkut niistä asioista ovat hyviä, jotkut eivät erityisen hyviä.”

Treffert myöntää, että tämä ajatus on altis väärinkäytöille. Viime vuosina Ritalinin kaltaisten kognitiivisten stimulanttien käyttö on kasvanut merkittävästi. Myös kotikäyttöisten aivostimulaattoreiden määrä on lisääntynyt, vaikka on yhä epäselvää, onko laitteilla testiolosuhteiden ulkopuolella minkäänlaisia vaikutuksia ja mitkä ovat laitteiden pitkän ajanjakson riskit.

”Uskon meissä kaikissa olevan piilevää potentiaalia, jota saatamme pystyä hyödyntämään jollakin tavalla”, Treffert sanoo. ”Mutta useimmat eivät yllä nerojen tasolla. Saatamme löytää muutamia poikkeusyksilöitä, mutta meistä kaikista ei tule pikku-Rembrandteja tai Picassoja, joten on olemassa suuri valheellisen toivon riski, ja se on asia, josta on syytä olla tietoinen.”

Lähde

Laitos Maan ulkopuolisen elämän eristämiseen ja tutkimiseen

Posted by Jyrki at 15.35 Artikkelit, Tutkimus
syys 21 2016






H. G. Wellsin Maailmojen sodassa marsilaisten Maan valloituksessa oli yksi suunnitteluvirhe: he eivät ottaneet huomioon maassa elävien mikrobien vaikutusta. Ihmiskunta aikoo välttää tämän katastrofin EURO-CARES-hankkeen avulla.

EURO-CARES muodostuu sanoista European Curation of Astromaterials Returned from Exploration of Space ja hankkeen tarkoitus on rakentaa erityinen eristyslaitos, jonka suojissa avaruudesta tuotavia näytteitä voidaan eristää ja tutkia.

Lokakuussa laukaistavan ESA:n ExoMars-luotaimen tarkoitus on ottaa selvää, voiko Marsin ilmakehästä löytyneellä metaanilla olla biologinen alkuperä. Vuonna 2020 on määrä kuljettaa Maahan näytteitä Marsin maaperästä.

”Mahdollisuudet sille, että tuomme eliöitä Marsista, ovat todellisuudessa hyvin pienet, mutta luonnollisesti meidän on varauduttava pahimpaan ja luotava suunnitelmat sitä varten”, kertoo EURO-CARES-hankkeen koordinaattori, professori Sara Russell Lontoon luonnontieteellisestä museosta. Yksi hankkeen päämääristä on estää mahdollista Maan ulkopuolista elämää karkaamasta ja saastuttamasta Maan ekosysteemiä.

Tähän mennessä Maan ulkopuolelta tuotuja näytteitä ovat kuukivet, vuonna 2006 NASA:n Stardust-luotaimen mukana tuomat komeetan kappaleet ja avaruuspöly sekä Japanin Hayabusa-luotaimen tuomat Itokawa-asteroidin sirut vuonna 2010.

NASA:n viime vuonna julkaisema tiedonanto nestemäisen veden jäljistä Marsin pinnalla on lisännyt mielenkiintoa planeetan mahdollista elämää kohtaan ja vahvistanut pyrkimyksiä saada marsilaista maaperää Maahan tutkittavaksi.

EURO-CARES-hanke selvittelee, kuinka tutkijoiden on toimittava, jos Maahan tuotavista näytteistä löytyy elämää.

”Steriloimmeko koko näytteen heti vai säilömmekö sen tutkimusta varten”, puntaroi professori Russell.

Lisäksi erityistä huolta on kannettava kestävien ja kustannustehokkaiden paluukapseleiden suunnitelusta.

”Täytyy pitää mielessä niin sanotun epätavallisen lasketumisen – käytännössä maahansyöksyn – mahdollisuus, ja on varmistettava, että kapseli on suunniteltu täysin pomminvarmaksi, ettei mitään pääse ulos”, professori Russell muistuttaa.

Lue lisää EURO-CARES-hankkeesta. Lähde.

Vaikka voihan se olla, että maan ulkopuolinen elämä löytää meidät ensin.
(Twilight Zone: People Are Alike All Over, 1960 CBS)